Vanhat My Little Ponyt

post thumb
Harrastus
by Julia/ on 23 Sep 2021

Vanhat My Little Ponyt

Vanhat My Little Ponyt tulevat muotiin aina muutaman vuoden välein. Tai oikeastaan väliä on enemmänkin ja niitä julkaistaan esimerkiksi, kun kuluneeksi tulee 35 vuotta ensimmäisten ja niiden alkuperäisten ponien ilmestymisestä. Näin tapahtui vuonna 2017. Silloin julkaistiin G1 eli ensimmäisen sukupolven muutama klassikkoponi uudelleen. 1980 -luvun ponit olivat hyvin lempeitä ja suorastaan söpöjä ilmeiltään. Näitä poneja julkaistaan suunnilleen aina 10 vuoden välein.

Vanhat My Little Ponyt ja uudelleen julkaisut

Kaikkihan tietävät, että vanhat My Little Pony -hahmot joudutaan julkaisemaan uusilla muoteilla aina ilmestyessään. Tämä johtuu siitä, että ponien valmistaja Hasbro on hävittänyt kaikki alkuperäiset muotit siinä vaiheessa, kun ensimmäisen sukupolven ponien valmistus lopetettiin vuonna 1992. Tämä tapahtui siis Yhdysvalloissa. Euroopan puolella G1-poneja valmistettiin vuoteen 1995 asti. Tosin asiaan enemmän vihkiytyneet kertovat, että sama operaatio koski näitäkin muotteja.

Jos on todellinen keräilijä ja ihmettelee, mistä näitä eroja huomaa, niin esimerkiksi ponien silmistä. Vuoden 2017 poneilla on taas pienet ja kauniit silmät ja vuonna 2007 ne olivat huomattavasti isommat. En tiedä, miten muut asian näkevät, mutta aikaisemmat silmät ovat huomattavasti kauniimmat kuin vuoden 2007 versiot. Tietysti muutos vähän mietityttää, koska ponihan ei silloin ole sellainen kuin se oli ennen.

Vanhat My Little Pony -hahmot retroina

Vanhat My Little Ponyt on kuitenkin julkaistu vuonna 2007 annetun päätöksen mukaan. Ja koska vanhoja muotteja ei ollut, piti muotit tehdä uudelleen. Uudet ”vanhat” ponit ovat kuitenkin pienempiä, aivan aavistuksen verran, kuin ne ponit, mitkä olivat alkuperäisiä. Myös väreissä on hiukan eroja. Ponit eivät myöskään ole enää Hasbron tuottamia. Myöskään ponit eivät ilmesty juhlavuotena vaan vasta seuraavana vuonna eli ne ilmestyivät vuosina 2008 ja 2018.

Vanhat My Little Ponyt ovat myös hiukan eri värisiä kuin nämä retrot, jotka tulivat myöhemmin. Ehkä ei tarkoituksena ollutkaan tehdä niistä täysin samanlaisia tai sitten värikoodeja ei ollut riittävän tarkasti jätetty muistiin. Niin tai näin, retroponit ovat yhtä ihania kuin aina ennenkin värieroista huolimatta.

Yllätyksiä juhlavuoden poneissa

Aika yllättäen 35 -vuotisen taipaleen retroponit olivat myös saaneet tuoksun, mitä ei ollut alkuperäisissä poneissa lainkaan. Tuoksu ei tosin ollut mikään kovin vahva, mutta siitä tunnisti 80 -luvulle ominaisen Hubba bubban. Ehkä se kuului asiaan, että ponit tuoksuvat omalla tavallaan hyvälle, koska ovat niin kauniita. Sitä ei voi tietää miltä live casino tuoksuu, mutta pelien jakajaan saa kuitenkin videolla yhteyden ja samalla voi katsoa, miltä hän näyttää. Livenä pelaaminen onkin viihdyttävää.

Harrastuksena ponien keräily on kuin mikä tahansa muu ”keräily”. Joku toinen voi keräillä esimerkiksi vanhoja arabian kuppeja ja toinen muumimukeja. My Little Pony -fanit keräävät näitä kauniita ja upeaharjaisia poneja. Jos niihin on jo aikanaan hurahtanut, ei ole ihme, jos keräilyä jatkaa edelleen.

Vanhat My Little Ponyt sateenkaaren väreissä

Brony -sivusto kertoo paljon My Little Ponystä ja niiden historiasta. Me fanit muistamme myös hyvin Rainbow Ponit, jotka julkaistiin Suomessa vuonna 1987. Näillä poneilla on monivärinen harja ja niitä julkaistiin kaikkiaan kaksi eri sarjaa. Molemmissa seteissä oli 6 ponia. Nämä sarjat ilmestyivät Yhdysvalloissa jo 1983 ja 1984. Vuonna 1984 ilmestyneillä poneilla harjoissa oli myös neonvärejä.

Kun vuonna 2017 tuli uusi setti retroja myyntiin, niin niiden silmät olivat jälleen pienemmät ja ne olivat tyyliltään lähempänä vanhoja poneja. Myös tämän setin poneilla kääntyivät päät, mitä ei alkuperäisissä vielä ollut. Lisäksi niiden värit olivat hiukan kirkkaammat.

Vanhat My Little Ponyt ja niiden kuviot ovat myös muuttuneet matkan varrella. Ei voi olla täysin varma, onko niitä myös haluttu muuttaa ja tuoda esiin se, että tuotannosta vastannut yritys oli muu kuin Hasbro. Vaikka G1 -poneissa on tapahtunut paljon muutoksia, söpöjä ne ovat silti. Ehkä niillä on jopa mukavampi leikkiä, kun niiden päät saa kääntymään.