Twilight Sparkle

post thumb
Harrastus
by Julia/ on 07 Sep 2021

Twilight Sparkle

Prinsessa Twilight Sparkle on hahmo, joka esiintyy Hasbron leikkilinjan ja pelisarjan neljännessä sukupolvessa eli inkarnaatiossa. Tämä hahmo esiintyy myös ensimmäisen sukupolven elokuvassa. Silloin hänet kuvataan yksisarvisena opiskelijana. Ystävyyden opiskelujensa lomassa hän huomaa olevansa hyvin keskeinen osa maagisia esineitä eli ”harmonian elementtejä”. Tästä tulee mielenkiintoinen seikkailu, jossa ponit ratkovat ystävyyssuhteidensa ongelmia seikkaillessaan sekä samalla auttavat myös muita Equesteria -ympäristössä.

Twilight Sparkle ponin väri ja luonne

Näistä ponihahmoista visioitiin aluksi, että niihin voi hyvin samaistua ja ne ovat ainutlaatuisia erilaisilla persoonilla sekä puutteilla. Ponien persoonia tulkittiin erilaisilla asioilla kuten väreillä. Twilight Sparkle pony on violetti ja se merkitsee kuninkaallisuutta ja hyvinkin vahvaa valveutuneisuutta. Hahmo onkin saanut paljon kehuja sekä kiitosta siitä, että siihen on helppo samaistua sekä hahmossa on paljon kypsyyttä.

Twilight Sparkle kehittyy eri jaksojen aikana huomattavasti. Alussa hän on opiskelija, löytää ystäviä ja auttaa voittamaan roistoja. Hän valmistuu opinnoistaan ja hänestä tulee prinsessa. Myöhemmin häntä nimitetään ystävyyden prinsessaksi. Hänet vastuutetaan levittämään ystävyyttä Equesteriassa. Juoni on hyvin yksinkertainen, mutta sillä on ajateltu olevan hyvinkin kasvattava vaikutus nuoriin katselijoihin. Siksi hahmoista ja varsinkin Twilight Sparklesta on pyritty tekemään hyvin houkuttava.

Twilight Sparkle pony elokuvissa

Twilight Sparkle on ollut mukana ensimmäiseltä kaudelta lähtien. Vaikka jaksot kuvaavat näiden hahmojen arkipäiväistä elämää, siihen sisältyy paljon jännitystä, ongelmia ja jopa kommelluksia. Tapahtumien keskipisteeseen päätyvät aina joko yksi tai useampi juonen pääkuusikosta. Ideana onkin, että toisiinsa tukeutuen nämä ihastuttavat ponihahmot selviytyvät kaikista vaaroista ja Twilight ymmärtääkin, että Harmonian Elementit ovat heissä itsessään eikä näitä elementtejä tarvitsekaan etsiä sen kauempaa.

Twilight Sparkle on keskeinen hahmo myös toisella, kolmannella sekä neljännellä kaudella. Kolmannen kauden lopussa Twilightista tulee yksisarvinen poni, jolla on myös samanlaiset siivet kuin pegasoksella. Hänet nimitetään myös ystävyyden prinsessaksi. Tämän jännittävän kauden aikana myös ponien söpöysmerkit menevät sekaisin. Tämänkin mysteerin Twilight onnistuu selvittämään.

Yksinkertaista, mutta jännittävää

Näiden poniystäviemme seikkailut ovat lopunperin yksinkertaisia, mutta niihin on nivottu paljon jännitystä. Animaatio on tehty taidokkaasti ja ystävyyden teemaa tuodaan koko ajan esille. Nämä elokuvat opettavat hyvin ystävyyttä ja sitä, miten kaikesta selviää yhteistyöllä. Pelaaminen nettikasinolla kuten Suomikasino, saattaa joskus tuntua yksinäiseltä, kun pyörittelee keloja kolikkopelien jännittävissä ympäristöissä. Live-kasinon puolelta sen sijaan löytää myös pelejä, joissa voi olla yhteydessä jakajaan sekä muihin pelaajiin.

Hasbro on pelien ja lelujen valmistaja. Sen lisäksi, että yritys on valmistanut maailman suosituimman pelin eli Monopolyn, se on myös My Little Pony -tuotemerkin takana. Tämän yrityksen toinen tunnettu tuotemerkki on Action Man, joka varmasti muistetaan yhä edelleen Suomenkin markkinoilta.

Twilight Sparkle etenee hallitsijaksi

My Little Pony ohjelma on koukuttanut monia katsojia ja sitä tehtiin kaikkiaan 9 kautta. Viimeisen kauden aikana Twilightille tarjotaan valtaistuinta ja hän joutuukin opettelemaan nopeasti kaikki tarvittavat taidot. Kaikki asiat eivät tietenkään suju ilman vihollisten hyökkäyksiä, mutta niistäkin selvitään käyttämällä jälleen harmonian elementtejä. Twilightin on aika opettaa ystävyyttä.

Yhdeksännen kauden viimeisessä jaksossa on edetty niin pitkälle, että aikaa on kulunut 20 vuotta. Twiligh on Equesterian prinsessa. Hän hallitsee tätä mielenkiintoista valtakuntaa omien, luotettavien ystäviensä avustaman. Viimeiseen jaksoonkin mahtuu vielä jännittäviä hetkiä ennen kuin sarjan alussakin ollut kirja sulkeutuu.

Twilight Sparkle ja oikeastaan koko sarja on noussut jonkinlaiseen kulttimaineeseen. Sen lisäksi, että siitä pitävät lapset ja varsinkin tytöt, se on saanut myös suosion poikien puolella. Vanhemmatkaan eivät ole jääneet sarjasta paitsi. Sarja koukuttaa kaiken ikäisiä. Yhdysvalloissa järjestetään lisäksi vuosittain Bronycon -tapahtuma, jossa fanit tapaavat toisiaan ja voivat elää edes hetken tämän sarjan sykkeessä.